Tervetuloa sivuillemme!

Näillä sivuilla pääset tutustumaan kahden Kultaisennoutajan, Rokin ja Röllin elämään.

Roki on luonteeltaan ystävällinen, luotettava, miellyttämisen-, sekä työskentelynhaluinen herrasmieskoira. Roki on erittäin monipuolinen harrastuskaveri ja näin ollen lajejamme ovat mm. NOME-B, WT, MEJÄ, VEPE, Agility ja TOKO. Rokin kanssa käydään myös käytännön metsällä. Näyttelykehissä pyörähdämme toisinaan.

Rölli on miellyttämisenhaluinen, tunnollinen työskentelijä ja hyvällä tavalla täynnä energiaa. Rölli häntä käy aina ja se on aina valmis toimintaan. Röllin kanssa treenaamme TOKOa, MEJÄä, NOMEa, Agilityä sekä piipahdamme myös näyttelykehissä.

Molemmat pojat ovat erittäin hyvän riistavietin omaavia kultaisianoutajia.

maanantai 31. joulukuuta 2012

VUOSI 2012

Vuoden 2012 viimeisenä päivänä ja näin taaksepäin mennyttä vuotta katsottuna ei voi kun suurella ilolla ja rakkaudella miettiä mennyttä vuotta ja näitä kahta kultaistani. Upeasti ovat molemmat pojat työskennelleet lajeissaan kumpikin tahoillaan. Haluan sydämellisesti kiittää koirieni kasvattajia Katria sekä Saria ja Joonasta, että olette antaneet käsiimme näin upeat koirat; luottaneet ne huomaamme. Toivottavasti voimme myös  jatkossa olla luottamuksenne arvoisia. Kiitos teille kaikille! Kiitos upeasta vuodesta kuuluu tietysti myös upeille treenikavereille ja ystäville, kouluttajille, sparraajille ja erityisesti kelpo-kepollemme Mikalle joka meitä tukee aina taustajoukoissa



Roki:
 







Rölli:

maanantai 15. lokakuuta 2012

Syksyn värejä, treenejä ja tunnelmia

Ihana värikäs syksy. Aika on kulunut paljolti metsän puolella pitkistä lenkeistä ja luonnosta nauttien. Hieman ollaan myös treenattu ja näin syksyn korvalla palattu myös TOKO:n pariin. Ohessa muutama syksyinen otos pojista:



TK1 TK2 BH Kultameren Out Of Blue eli Roki....



*     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *




Winter Road Absolutely Brute eli Rölli...






"Lehdet maahan havisee,
jalkojen alla kahisee.
Tuuli puhaltaa hiljaa,
heiluttaa puita ja viljaa.
Kolea on jo sää,
kohta on maassa taas jää."



keskiviikko 26. syyskuuta 2012

MEJÄ Ikaalinen 20.9.2012

Koepaikalla leimusi koko päivän nuotio




Saimme ex tempore varasijapaikalta koekutsun Ikaalisten koirakerhon järjestämään MEJÄ:n iltakokeeseen, jossa starttasi neljä koirakkoa. Kaikki AVO luokasta. Rölli jäljesti illan 3. jäljen.

Tuomarina kokeessa oli Aila Hauskamaa.

Tuomarin koeselostus Röllin (Winter Road Absolutely Brute) työstä:

Rölli ohjatusti jälkityöhön, jota edetään reipasta vauhtia pääosin maavainulla. Ensimmäinen osuus ihan jäljen päällä edeten. 1. makaus ohi kulma oikaisten. 2. osuudella pieniä tarkastuslenkkejä, yksi isompi jolta palaa ohjaajan kehoituksesta. 2.makuu merkataan, kulma tarkasti. Viimeisellä osuudella muutamia pyörähdyksiä jäljen sivulla. Kaadolle tullaan sivusta, jonka huomioi ja jää viereen makaamaan. Nuori koira jota jarruttamalla tarkkuus paranee. Hyvä jälkipari!


Pisteitä 46 / 50 ja tulos AVO1 !! Meidän toinen MEJÄ kokeemme ja toinen ykköstulos ---> Rölli siirtyy MEJÄssä VOIttajaluokkaan


Winter Road Absolutely Brute MEJÄ AVO1 --> siirtyy VOI



Edelliseen kokeeseen verrattuna huomasi eron jäljestyksessä. Selkeästi tänään enemmän tarkastuslenkkejä kuin viime kokeessa. Toimitsijat kertoivat että jälkiä vedettäessä vettä oli tullut taivaalta kuin saavista. Selvästi hajualue oli levinnyt. Mutta niin hienosti pienen pojan nenä toimi ja se jaksoi keskittyä loppuun saakka  ♥ RÖLLI

Kokeen keskuspaikka, ihana kota

MEJÄ Eurajoki 12.8.2012





Saimme Röllin kanssa koepaikan Satakunnan Noutajien MEJÄ kokeeseen Eurajoelle 12.8.2012. Lauantaina oli ensin vuorossa jälkien veto ja sunnuntaina olisi varsinainen koepäivä. Meille osui Röllin kanssa arvalla päivän viimeinen jälki, joten ennen omaa jäljestystä kävin opastamassa itse vetämäni jäljen ja purkamassa sen.

Tuomarina kokeessa meillä oli Kari Grönman.

Koearvostelu:
Ohjaaja tutkii alkumakuun ja kutsuu koiran makuulle. Tästä alkaa maavainuinen mukavaa kävelyvauhtia etenevä jälkityö. Koira etenee jälkitarkasti lukuunottamatta muutamaa pientä tarkistuspistoa jäljen sivuun. Ensimmäinen kulma tarkasti, toinen lenkillä. Molemmat makuut merkataan erinomaisesti pysähtymällä. Kaadolle tullaan suoraan ja sitä nuuhkitaan ja nuollaan. Erinomainen suoritus ensikertalaiselta koirakolta.

Rölli keräsi pisteitä 47/50 ja sai ekasta MEJÄ kokeesta tuloksen AVO1  !!

Winter Road Absolutely Brute MEJÄ AVO1


Rölli sijoittui myös AVO koirakoiden 2.


Kesäleiri 15.-20.7.2012



 Virrat Lomasaari



Leirimaisemia




          Jälleen oli aika jo kauan odotetulle kesän kohokohdalle, Golden Ringin vuotuisesti järjestämälle kesäleirille!! Tätä viikkoa oli odotettu koko pitkä vuosi ja onneksi myös lomaviikkoni olin saanut sovitettua tähän ajankohtaan.

Sukukuva Kultameren koirista. Vasemmalla Roki (K. Out Of Blue)



          Leirille saavuimme Rokin ja Röllin kanssa poikkeuksellisesti jo perjantai-iltana, koska osallistuimme Röllin kanssa Virroilla järjestettyyn noutajien taipumuskokeeseen lauantai-aamuna. Ja osallistuminen kannatti, Rölli saavutti hienon työnteon tuloksena NOU1 tuloksen ♥ 

          Sunnuntaina olikin sitten vuorossa perinteinen leirinäyttely joka ei tänän vuonna ollutkaan niin perinteinen. Tänän vuonna perinteinen Summer Golden Show oli anottu viralliseksi erikoisnäyttelyksi. Minulta oli molemmat pojat ilmoitettu näyttelyyn. Roki rakas  ♥, karvattomaakin karvattomampi armaani oli KÄY EH ja Rölli poju hienostu JUN ERI2.

          Sunnuntaina oli myös vuorossa mökin vaihto siihen viralliseen leirimökkiin :) Meillä olikin oikein kunnon tyttökööri samassa mökissä: minä, Katri, Anna, Iitu ja Sohvi, Hanna ja Sari sekä Niina ja Linda. Koirakaarti kuulosti seuraavalta: Roki, Rölli, Aida, Helmi, Riki, Wäinö, Wertti, Dero, Dumle, Aatu, Nanna, Remu ja Ransu. Eli koiria ja erityisesti testosteronia löytyi mökkiporukastamme PALJON :) Kuitenkin kun hieman vuoroteltiin jaloitteluvuoroja alakerrassa, niin kyllä se viikko sujui hyvin sen suuremmitta kommelluksitta ja koirat tulivat toimeen keskenään. Kultaiset ♥ 

          Leiriviikon sää oli edellisistä vuosista poiketen hieman sateinen ja viileähkö. Se ei menoa haitannut, päinvastoin jaksoi niin koirat kuin ohjaajakin treeneissä paremmin! Leirillä tulikin harjoiteltu jos jonkinmoisia lajeja. 

       
                            Rokin leiritreenit:

          NOME oli meidän päälajina leirillä. Saatiin ihan kullanarvoisia  neuvoja mm. Kaija Jämsältä. Roki meni tosi hienosti treeneissä tehden innokasta maahakua, ohjauksia, pupujälkeä sekä erityisen tyytyväinen olin niihin treeneihin, jossa oli tehty hakualue kaislikkoon niin, että ensin piti tehdä uitto että pääsi edes hakualueelle. Mukana menossa oli myös niittytreenit markkeerauksineen. Roki ♥ 


Roki (Kultameren Out Of Blue) NOME:n niittytreeneissä. Kuvaajana hääri Kaija Jämsä:
 


 
          VEPEä kokeilimme myös yhtenä päivänä. Roki pääsi tekemään veneestä hypyn ja viennin. Hienosti poika ne muisti vaikka ei olla vepeä harjoiteltukaan.

VEPE, Roki ja vieni



          Yhtenä iltapäivänä kävimme myös agilityteeneissä.  Ryhmämme oli esteet osaavat. Roki veti kovalla draivilla hienoa rataa :) Vauhtia löytyi!!



                               Röllin leiritreenit:
           NOMEa treenattiin Röllinkin kanssa parina päivänä.  Rölli pääsi tekemään mm. kaislikkoisesta rannasta pitkien ykkösmarkkeerauksien noutoja veden kautta sekä pupun jäljestystä.
Agilityn alkeissa käytiin myös kokeilemassa tätä uutta lajia jota emme Röllin kanssa olekaan kokeilleet. Ja voi miten se tykkäsikään tästä :) Hienosti onnistui jo lopputunnista muutaman esteen ratakin, ja putkea poika paineli menemään minkä kerkesi. Hauskaa ♥ 

Winter Road Absolutely Brute eli RÖLLIN agilitykuvia. Kuvaaja Jenna Ylhäinen :)










          MEJÄ käytiin myös täällä leirillä korkkaamassa. Pentuna Rölli on saanut nuuskutella pätkän tuorejälkeä mutta nyt päätin oikein ohjatusti lähteä tätä kokeilemaan kun oli mahdollisuus testata tuorejälkeä. Rölli nuuskutteli oikein hienosti parin sadan metrin mittaisen tuorejäljen. Ohjaaja Taina Kytölä kehui Rölliä ja sanoi että ei kun suoraan vain harjoittelemaan sen kanssa yön yli tekeytynyttä AVO mallista jälkeä. Hyvä mieli jäi näistä treeneistä ja selkeästi Röllikin tykkäsi ja keskittyi kun sai nenuaan käyttää oikein kunnolla :)

          Leirillä oli myös paljon kaikkia kivoja tapahtumia ja kommelluksia mistä jäi hyvät muistot mieleen. Yhtenä iltana järjestettiin koirien nopeusjuoksukilpailu jossa Roki veti hienosti 3. nopeimman ajan. Hienosti siellä superkäyttiksien joukossa :) Nopee poju!!!


Leiritunnelmaa iltasella....

Leirin iltaohjelmatunnelmaa. Minä ja vas.Riki j etualalla istuu Rölli ♥  
Rölli


          Rölli taasen kunnostautui hänelle ominaisemmassa lajissa: Makkaransyöntiskabassa. Tässä oli radalle aseteltu muistaakseni 7 makkaranpalaa, jotka piti syödä niin nopeasti kuin mahdollista ja tässä otettiin aikaa. Osallistujia oli kisassa 36 ja meidän Rölli veti näistä nopeimman ajan! Meidän makkaravalio :D Eiks se niin oo et jokainen on hyvä jossakin ;)  ♥ 


Rölli makkaramestari valmistautuu suoritukseensa

Makkaramestari Röllin tyylinäyte ;)



 Leirillä tuli myös pyörittyä mätsärissä, saunottua, uitua, pelattua UNOa ja pidettyä hauskaa :)


UNOT: Hanna, Anna, Niina, Sari, Johanna, Linda ja Katri


Iltameiningeissä Katri, Johanna, Hanna, Linda & Sari


Ihana leiri....ei muuta kuin ensi kesää odotellessa....



vas Riki (Rokin velipuoli) ja Rölli (WR Absolutely Brute). Pojat laituriposeerauksella :)

perjantai 17. elokuuta 2012

Noutajien taipumuskoe Virrat 14.7.2012

Ja ne taipparit Röllille (WR Absolutely Brute), iiik...... tänään ne nyt sitten olisivat Virroilla Risto Heikkonen.

Rölli starttasi kokeessa ensimmäisenä. Vesityön Rölli suoritti tapansa mukaisesti vauhdikkain veteenmenoin palauttaen molemmat lokit rannalle.

Hakuruudussa Rölli toimi kuin raketti!! Ensin ampaistiin hakemaan markkeerausvaris ja sen jälkeen poika kävi noutamassa 3 ruudun kauimmaista varista. Tässä kohtaa tuomari kiitti ja kertoi reippaan ja tehokkaan hakutyön riittävän hänelle ja JEEEE; pääsemme jäljelle!!!

 Aika tuntui pitkältä kun odottelimme Röllin kanssa, että aamupäiväryhmän kaikki muut koirakot pääsivät tekemään vesityöt ja haut. Kun kaikki olivat suorittaneet, pääsi jälkien veto alkamaan ja Rölli jäljesti ensimmäisenä. Jälki oli vedetty todella pitkään heinikkoon. Alkumakaukselta lähetin Röllin heinikkoon ja odotin. Koiraa ei näkynyt pitkältä heinikolta. Meni tovi ja Rölli palasi takaisin. Lähetin sen uudelleen jäljelle. Meni minusta tuntuen ikuisuudelta tuntuva tovi ja Rölli tuli pupu suussa maireana luokseni, "mamma kato mitä mä tuolta löysin". Ihanaa! Selvisi myös syy sille, miksi Rölli luultavasti ensimmäisen kerran oli palannut takaisin luokseni. Jälki oli vedetty yli ojan. Todennäköisesti poika oli käynyt ojanpientareella ihmettelemässä ensin että mikäs juttu tämä on ja toisen lähetyksen jälkeen ylitti ojan löytäen pupun.

Rölli siis juuri 18kk ikäisenä NOU1!




Ja pakollinen kunniakirjakuva a'la Sari Pinomaa












16.6.2012 Rusko RN

Roki pääsi mummulaan hoitoon kun me Mikan kanssa lähdimme viettämään Ruskolle helteistä näyttelypäivää Röllin (WR Absolutely Brute) kanssa.Tuomari näyttelyssä kultaisilla oli unkarilainen Judit Szilagyi.

Röllin arvostelu oikein mukava:

17 months old male in good size. Masculine head. Good Neck. Good front. Good body propotions. Good angulation. Good movement & character.


Rölli sijoittui näyttelyssä seuraavasti: JUN ERI3 SA



Kiitos Mika matkaseurasta :0)



NOME-B Sastamala 26.5.2012

Rokin (K. Out Of  Blue) kanssa lähdimme kevään toiseen NOME-B koitokseemme Sastamalaan. Tuomarina siellä oli Jouni Vimpeli.

Ohessa piirros kokeen tehtävistä (mittasuhteet nyt ei ihan täsmää).


Kirjallinen sepustus tehtävistä:

1. tehtävä: Ohjaus

Ohjaus oli maalle, suopursukasvuinen männikkö. Koira lähetettiin polun vierestä. Roki eteni suoraviivaisesti linjalla kunnes pysähtyi pillitykseeni ja alkoi tehdä lähihakua kunnes tuomari totesi minulle että riista on vielä koirasta eteenpäin. Olin siis hahmottanut paikan väärin tai vain niin hermostunut että pillitin liian aikaisin. Roki pysähtyi istumaan pillityksestäni hienosti ja lähetin sen taakseen etenemään vielä linjaa. Riistan kohdalla lähihaku ja riista talteen: sorsa. Hieno palautus käteen.

2. tehtävä: Kakkosmarkkeeraus

Markkeeraus tehtiin niin, että ensin tuli heitto veteen ja toinen kuvassa osoitettuun paikkaan korkeaan rantakaislikkoon, kuitenkin maan puolelle. Tämä tehtävä meni Rokilta hyvin ja palautukset tuli hienosti käteen asti. Riistana lokit.

3. tehtävä: Haku

Hakualueelle siirryttäessä koiran seuratessa tuli laukaus.
Hakualue oli tehty kaislikkoiselle kosteikolle, joka laajeni oikealle viistosti maaston puolelle ja kauimmainen riista oli maata pitkin mentäessä rantaviivan tuntumassa. Haussa oli 3 lokkia ja kaksi varista. Roki haki hakuruudusta 3 lokkia ja yhden variksen. Erityisen tyytyväinen olin siitä ja tuomariltakin saimme erityismaininnan siitä, että Roki oli päivän ainoa koira, joka nouti hakuruudusta sen kauimmaisen lokin. Hieno poika <3 p="p">
Haun jälkeen tuomari kertoi koiran työskennelleen erinomaisesti kaikilla osa-alueilla ja oli suorittanut kaikki tehtävät. Kuitenkaan hän ei päästänyt meitä jäljelle, koska maalta noudettavan lokin ylösottoa oli Roki tuomarin makuun miettinyt liian kauan. Pitää siis treenata lokkia maalla eikä vain vedessä :)

Näin ollen hieno ALO2 tulos! Olen niiiiiin ylpeä tästä pojasta.


20.5.2012 Salo RN

Röllin, Tanjan ja Lotan kanssa suuntasimme helteisenä päivänä ryhmänäyttelyyn Saloon. Saloon kultaisia tuomaroimaan oli saapunut rouva Arja Koskelo. Rölli kun pyörähtelee junioriluokassa, olimme tietysti ensimmäisenä vuorossa. Laatuarvosteluksi saimme erinomaisen. Kilpailuluokka meni hienosti tuomarin sijoittaessa Röllin ensimmäiseksi ja antaen meille myös SA:n, eli pääsisimme jatkamaan vielä paras uros -kehässä. Nyt alkoi jännittää, iiik!

PU kehässä pyörimme Röllin kanssa monta kierrosta ja kyllä jännitti! Tuomari juoksutti meitä vielä pareittain katsoen etu- ja takaliikkeitä. Loppujen lopuksi meitä oli jäljellä enää 4 urosta kehässä ja Rölli oli edelleen jonon ensimmäisenä. Ja ei voi olla totta!!! Tuomari myös tuli kättelemään minua ja onnittelemaan päivän voittajaa. Rölli oli siis paras uros 1!! Näin ollen Rölli sai myös ensimmäisen sertifikaattinsa.






Lopputulema näyttelystä: JUN ERI1 SA PU1 Sert & VSP!!

Aivan huikeaa!!!!!

Tässä Röllin arvostelu:

"Erinomainen tyyppi. Hyvin kaunis pää, kaula ja ylälinja. Hyvät kulmaukset. Oikein kehittynyt ylälinja ja kaunis leveä reisi. Erinomainen karvanlaatu. Hyvin miellyttävä ja näyttävä kokonaisuus. Liikkuu ryhdikkäästi ja terveesti, mutta etuaskel saa vielä jämäköityä ja tasoittua"







Ei voi todeta kuin että kyllä oli pää pyörällä tuon jälkeen! Eikä hullummin mennyt Tanjalla ja Lotallakaan. Lotta, eli meidän Rokin sisko Kultameren Blue Wonder oli AVO ERI1 SA :)



Röllin kuvat: Tanja Rivinoja

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Kyröskoski RN 17.5.2012

Helatorstai ja koiranäyttelypäivä. Tänään suuntaisimme molempien poikien voimin Kyröskoskelle Vera Smirnovan tuomaroitavaksi.

Röllin kanssa juoksimme junioriluokassa. Vera Smirnova sijoitti Röllin seuraavasti: JUN ERI 3 SA.
Röllin arvostelu:
 Erittäin hyväntyyppinen. Vahva luusto. Ikäisekseen hyvin kehittynyt. Vahva urosmainen pää. Kaunis ylälinja. Hyvä runko. Riittävät etu- ja hyvät takakulmaukset. Kauniisti laitettu turkki. Hyvät liikkeet.

 
 *     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *
Rokin kanssa kiersimme kehää käyttöluokkalaisena. Tänään oli Rokin päivä, sillä tuomari sijoitti Rokin upeaan tulokseen: KÄY ERI 1 SA PU-4 !!! Arvostelu tästä herrasta kuului näin:

Erittäin hyväntyyppinen, vahvaluinen uros. Kaunis urosmainen pää. Vahva ylälinja. Hyvä eturinta ja rintakehä.  Etukulmauksia voisi olla enemmän, riittävät takana. Hyvin laitettu turkki. Etuaskel saisi olla pidempi.

JEE!! Ihana Rokini :0)

Ja olipas kiva kun kerrankin arvostelussa huomioitiin molemilla kauniisti laitettu turkki :) Näin keltanokkana kun itse koiria pesee, puunaa ja trimmaa niin on mukavaa joskus saada jokin palautekin siitä ja erityisesti tietysti tuntuu kivalta että tuomari on karvoistamme tykännyt :)

GR Luonnetesti Espoo 14.5.2012


Rokin kanssa suuntasimme Golden Ringin tämän kevään ensimmäiseen luonnetestiin Espooseen. Rotujärjestömme on kehittänyt juuri kultaisellenoutajalle ja sen luonteelle ihanteellisen testin. Näinpä on mukava sitten vertailla kennelliiton ja rotujärjestön luonnetestien tuloksia. Lisää kultaisten omasta testistä löytyy täältä: http://www.goldenring.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=313&Itemid=208

Olimme päivän viimeinen testattava koirakko. Ohessa kuvia testitilanteestamme



Roki ja kassi-alma
:
Räminäryhmä

Pelästyksen jälkeen tutustutaan että mikäs se siellä poksahti naamalle


Testin viimeinen osuus: nouto




Rokin testitulos osa-alueittain:

  • Luoksepäästävyys 60 p. (hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin)
  • Liikuntavietti / leikkisyys (taistelutahto) 25 p. (suuri)
  • Noutohalu 40 p. (noutaa innokkaasti, pehmeä ote)
  • Temperamentti 50 p. (vilkas)
  • Kovuus, palautumiskyky 40 p. (kova)
  • Toimintakyky 60 p. (suuri)
  • Hermorakenne 120 p. (rauhallinen ja varma)
  • Terävyys / puolustushalu 25 p. (kohtuullinen, hillitty)
  • Laukauspelottomuus + (laukausvarma)

Kaikenkaikkiaan pisteitä kertyi 420.
Rakas, tervepäinen poika :)




Tuomareina toimivat Heli Väätäjä sekä Liisa Ewart. Mukana myös Helena Karves ja Helena Suni.


lauantai 12. toukokuuta 2012

NOME-B ALO Salo

Reilun puolen vuoden talvitauon jälkeen lähdimme heti näin kevään korvalla kokeileemaan Rokin kanssa NOME-B koetta. Roki kisaa alokasluokassa. Kokeen järjesti Salon Kiikalassa Salon Seudun Noutajat Ry ja tuomariksi kokeeseen oli saapunut Antti Nurmi.

Jotta saisi paremmin kokeen tehtäviä havainnollistettua, tein tällaisen kuvan rannasta & tehtäväpistestä:


Alokasluokan tehtävät alkoivat rannalta (keltainen lähetyspaikka) ja tehtävä oli Ohjaus avoveteen. Matkaa ankkuroidulle ohjausriistalle (sorsa) oli n. 50 metriä. Eli ohjaus oli PITKÄ! Ampuja ampui ohjausriistalle ja tuomarin käskystä lähetin Rokin linjalle. Hienosti se eteni luottaen itseensä ja minuun ensin ajautuen hieman viistosti oikealle, mutta korjaten sen itsenäisesti löytäen riistan ja palauttaen sen hienosti käteen :)

Toinen tehtävä oli samalta lähetyspaikalta tehty kakkosmarkkeeraus kahdella laukauksella siivitettynä. Ensin tuli heitto meidän vasemmalle puolell (kuvassa) jossa heitettiin lokki maalle ja sitten lammen toiselta rannalta heitettiin laukauksen saattelemana lokki veteen. Kuvaan olenkin merkinnyt Rokin hakureitit. Roki lähti ensin innokkaasti hakemaan jälkimmäiseksi veteen heitettyä lintua ja uikin pitkän matkan, mutta jossakin kohtaan poikkesi maalle ja kiersi maan kautta takaisin veteen hakemaan riistan. Ajattelin jo, kun tuo ensimmäinenkin markkeerausriista oli niin pitkällä ja aikaa kului että mahtaako tuo enää muistaa ensimmäiseksi heitettyä. Hienosti Roki kuitenkin sen muisti ja lähti innokkaaseen hakuun rantaviivaa pitkin. Ensin poika kävi katsomassa markkeeraajahemmon ja sitten kävi noukkimassa lokin talteen palauttaen sen rantaa pitkin. Tuomari oli sitä mieltä, että Roki olisi käynyt jo ennen markkeeraajan "moikkaamista" katsomassa heitettyä riistaa ja jättänyt sen kun meni markkeeraajan luo ja vasta paltessaan noukkinut sen suuhun, mutta omasta mielestäni paikka ei tainnut olla se sama. Mutta tuomarin mielipidettä pitää uskoman ;)

Näistä mielestäni aika vaikeahkoista tehtävistä olin erityisen iloinen ja niin tyytyväinen koiraani että se suoritti ne näin hienosti, varsinkin, kun ei vesitreeniä ole päästy tekemään kertaakaan!

Sitten siirryttiin hakuruutuun, jossa oli muistaakseni 1 pupu, 1 fasaani, 2 varista ja 2 tai 1 lokki. Roki toi hakuruudussta kolme ensimmäiseksi mainittua riistaa. Palauttaessaan oliko se fasua? Roki palauttaessaan pudotti riistan n. 15 metrin päässä minusta ja noukki sen sitten takaisin suuhunsa palauttane sen käteen. Jostain syystä en kuitenkaan saanut Rokia irtoamaan hakuruudun viistosti oikeaan rinteeseen ja sen taakse. Minun ja tämän ruudun oikean reunan välissä oli oja ja aina kun sain Rokin lähtemään sen ojan toiselle puolelle, lähti se kuitenkin pyrkimään ensimmäisenä heitetyn markkeerausriistan paikalle. Näin ollen hakutulokseksi jäi 3 riistaa.

Koeselostus:

Haku: Aloittaa haun hyvällä innolla ja löytää lähimmät riistat. Jatkossa into laantuu ja kauimmaiset riistat jää noutamatta.

Ohjattavuus: Suoriutuu tehtävästä nopeasti

Paikallistamiskyky: Selvittää tehtävät nopeasti

Riistan käsittely: Empii jollakin riistalla ja tarvitsee tukea palautuksissa. ((Tuki = pilli ja kehu))

Muut ominaisuudet: Pysyy varmasti paikallaan laukauksissa. Haukahtelee joskus lähetyksissä.

Yleisvaikutelma:  Vauhdikas ja hyvässä yhteistyössä ohjaajansa kanssa työskentelevä koira joka suorittaa erinomaisen ohjauksen ja markkeeraukset. Epävarmuus riistankäsittelyssä ja hakuinnon lopahtaminen vaikuttavat palkintosijaan.

Tulos: ALO3



Olen kyllä tuosta pojasta tositosi ylpeä :)

maanantai 7. toukokuuta 2012

Näyttelyistä luonnetta ja toimintaa testamaan

Rokin ja Röllin kanssa käytiin Raumalla kaikkien rotujen näyttelyssä lauantaina 5.5.2012. Tuomarivaihdosten johdosta kultsut loppujen lopuksi arvosteli Kirsti Louhi.

Rölli juoksi tänään Junioriluokassa itsensä tulokseen ERI/2 ja Rokille käyttöluokassa EH/1.

---------------------------------------------------------------
---------------------------------------------------------------


Varsinaisesti viikonlopun "koettelemukset" odottivat meitä sitten sunnuntaina 6.5.2012.

Ensin aamulla ajoimme Luvialle Rokin kanssa Suomen Kennelliiton luonnetestiin. Tuomarit olivat Sirkka Lempinen ja Carita Koskinen.

Ja testin tulokset:

TK1 TK2 BH Kultameren Out Of Blue
Toimintakyky +1
Terävyys +1
Puolustushalu +3
Taisteluhalu +2
Hermorakenne +1
Temperamentti +3
Kovuus +1
Luoksepäästävyys +3
Laukauspelottomuus +++
Pisteet 172






Lyhyt selostus testistä: Roki lähti innokkaasti ja ponnekkaasti leikkiin tuomarin kanssa. Missään vaiheessa ei leikki-into laantunut ja kuuluipa vetoleikissä rähinääkin. Testin aikana kun tuli tehtäviä, missä uhattiin minua ja Rokia, oli Roki tosi ärhäkkänä puolustamassa. Itseään ei niinkään puolustanut ja palautui kaikista hyökkäyksistä upeasti ollen koko testin ajan avoin ja luottavainen ihmisiä kohtaan. Laukausvarmaksi Roki tituleerattiin, eniten taisi harmittaa se, ettei ampuja osunut mihinkään lintuun ;) Tuomarit kehuivat Rokia hyväluonteiseksi koiraksi, josta he eivät etsimälläkään löytäneet mitään huonoa sanottavaa. Hyvän huumorintajun omaa tämä koira, sanoi toinen tuomareista :)



----------------------------------------------------------------
----------------------------------------------------------------


Röllin kanssa suunnattiin taasen möllitaippariin Merikarvialle iltapäivällä. Ihanaa päästä treenaamaan taipumuskoetta varten todellakin kokeenomaisesti!

Ensin oli vesityö hyytävän kylmässä merivedessä. Ensin ajattelin, että mitenkähän uiminen maistuu Röllille, kun vesi on oikeasti niin kylmää, mutta ei se sitä kyllä haitannut. Hienosti noudetut niin rannalta kuin veneestäkin heitetyt varikset suoraviivaisesti ja empimättä.

 




Hakuruudussa oli 5 varista  ja sinne heitettiin laukauksen saattelemana kuudes. Rölli nouti melkoisella temmolla tiheään metsikköön tehdystä hausta 5/6 jonka jälkeen tuomari totesi että tämä riitää mainiosti :)





Jälki oli tehty hakkualueelle. Aika paljon sai puiden yli pomppia ja koittaa samalla jäljestää. Vaikea jälki, jonka Rölli suoritti hienosti ja aika jälkitarkastikin. Hieno poika tuli pomppien pupun kanssa metsästä :)

 






Koeselostus:

1.Sosiaalinen käyttäytyminen
ystävällinen noutaja

2. Uimahalu
 Menee empimättä veteen. (erityismaininta: Päivän paras vesityö)


3. Hakuinto
 Hakee 5/6. Työskentelee koko ajan hyvällä innolla.

4. Noutohalu
 1. heitetty varis ei heti kelpaa, mutta tuo sen myöhemmin.

5. Nouto-ote
 hyvät otteet.

6. Palauttaminen
 palauttaa kaikki hyvällä vauhdilla. Lähes kaikki palautuu käteen.

7. Reagointi laukaukseen
 rauhallinen

8. Itseluottamus ja aloitekyky
 selvittää jäljen nopeasti.

9. Yhteistyö
 toimii hyvässä yhteistyössä.

10. Yleisvaikutelma

 Hyvällä temmolla töitä tekevä koira joka suoriutuu kokeen tehtävistä helposti.

Hyväksytty koe! "NOU1"




Kiitos kuvista Saara Lainio Ja Katri Lehtonen.