Tervetuloa sivuillemme!

Näillä sivuilla pääset tutustumaan kahden Kultaisennoutajan, Rokin ja Röllin elämään.

Roki on luonteeltaan ystävällinen, luotettava, miellyttämisen-, sekä työskentelynhaluinen herrasmieskoira. Roki on erittäin monipuolinen harrastuskaveri ja näin ollen lajejamme ovat mm. NOME-B, WT, MEJÄ, VEPE, Agility ja TOKO. Rokin kanssa käydään myös käytännön metsällä. Näyttelykehissä pyörähdämme toisinaan.

Rölli on miellyttämisenhaluinen, tunnollinen työskentelijä ja hyvällä tavalla täynnä energiaa. Rölli häntä käy aina ja se on aina valmis toimintaan. Röllin kanssa treenaamme TOKOa, MEJÄä, NOMEa, Agilityä sekä piipahdamme myös näyttelykehissä.

Molemmat pojat ovat erittäin hyvän riistavietin omaavia kultaisianoutajia.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Eura RN 10.03.2013

TK1 TK2 BH Kultameren Out Of Blue eli meidän Roki pääsi myös korkkaamaan vuoden 2013 ensimmäisen näyttelykehänsä Eurassa. Eurassa kultaisia tuomaroi Nikolay Sedykh. Käyttöluokan uroksia näyttelyssä oli 5 kappaletta. Yllättävää oli että avoimessa luokassa uroksia oli ilmoitettuna vain 1.

Roksu esiintyi hienosti ollen reipas itsensä ja liikkuen myös mielestäni hyvällä draivilla. Vielä oli muutama talviturkin jämäkin onneksi mukana, kohta siitä ei ole enää tietokaan :0)

Tulos oli KÄY ERI2 SA

Jihuu, ihan mahtava fiilis :)

Roki KÄY ERI2 SA 10.03.2013